1.
Taideopettajuuteni lähtökohtana on opettamieni nuorten kunnioittaminen yksilöinä erilaisine taustoineen. Kannustaminen ja rohkaisu saavat nuoren kyvyt puhkeamaan kukkaansa ja hän oppii luottamaan itseensä luovana yksilönä.
2.
Taiteen tekemisessä pitää antaa tilaa kokeiluihin. Parhaiten opitaan tekemällä ja kokeilemalla. Opettajana voin antaa teoreettista ja käytännöllistä ohjausta, mutta taiteilijuuden kasvu kumpuaa kustakin ihmisestä oman tekemisen ja omien henkisten vaimavarojen löytymisen seurauksena.
3.
Opetan taidehistoriaa aina niin, että kustakin ilmiöstä tai aikakaudesta kannustan oppilaitani omaksumaan jotakin tyypillistä ja luomaan omaa taidettaan. Näin taidehistorian oppiminen ei jää pelkästään tyylien, vuosilukujen tai taiteilijanimien teoreettiseksi ulkoa oppimiseksi vaan saadut vaikutteet muovautuvat kunkin oppilaan omaksi ilmaisuksi, jonka yhteydessä myös taidehistoria avautuu kokonaisvaltaisemmin.
Ajattelen, että taide on myös aina sidoksissa kulttuurihistoriaan. Niinpä yhtä tärkeää kuin tietyn ajan kuvataiteen esittely on, pyrin liittämään opetukseeni myös aineksia kunkin aikakauden kulttuurihistoriasta. Kulttuurihistoria voi käsittää tässä ajan yleisiä historiallisia tapahtumia ja ilmiöitä sekä muita taiteen lajeja kuten vaikkapa musiikkia. Kulttuurihistorian lukeminen myös eri aikakausien taideteoksista on antoisaa (esim. Ingebor Weber Kellerman)
4.
Opettajuudelleni pelkän tekniikan opettaminen tuntuu turhauttavalle turhauttavalle. Olen kai astumassa tasolle, jossa taiteen terapeuttiset mahdollisuudet kiinnostavat ja haluaisin toteuttaa niitä opettajuudessani ja omassa taiteessani. Tutkin parhaillaan proseminaariani varten terapeuttista valokuvaa ja valokuvaterapian mahdollisuuksia. Näen, että tulevaisuudessa poikkitaiteellisen taiteen terapeuttisella saralla lepää minunkin opettajuuteni ja taiteilijuuteni tulevaisuus – perusopetusta ja valokuvausta unohtamatta.