Kristinusko näyttää värittävän länsimaista kuvataidetta koko sen 2000 -vuotisen historian ajan. Kieltämättä keskiaikaa leimasi puhtaimmillaan taiteen kurkottautuminen raamatullisiin teemoihin. Mutta ei kristilliseen tematiikkaan tukeutuminen hävinnyt kokonaan renessanssin, barokin, rokokoon eikä romantiikan aikakausillakaan vaikka kullekin tyylikaudelle on löydettävissä omat ominaispiirteensä. Luonnon ihannointi ja tieteellisen maailmankuvan murtautuminen länsimaisen ihmisen korkeimmaksi arvoksi 1700-luvulta alkaen on luettavissa taiteissa. Luojan kunnioittaminen muuttui luodun palvonnaksi tai ristiriitaisten arvojen kuvaamiseksi. Tämä murros on erityisesti nähtävissä 1860-luvun jälkeen, jolloin mm. impressionismi, expressionismi, ja 1920-luvulta alkaen kubismi ilmaisivat oivallisesti länsimaisen ihmisen pirstaloitunutta, monikerroksellista arvopohjaa.
Mielestäni 1900-luvun kuvataiteen trendit ovat jatkaneet ilmaisuaan länsimaisen ihmisen eksyksissä olemisesta. Sanontaani ilmiselvästi sisältyy arvolataus; ihminen etsii kadonnutta yhteyttä Jumalaansa. Kun yhteyttä ei ole, kuvataan kaaosta, tulkitaan päälle vyöryvää tavarapaljoutta ja kuluttamista (Poptaide), keskitytään narsistisesti itsen kuvaamiseen (mm. Arno Rafael Minkkinen, Elina Brotherus) tai lähestytään luontoa uusmystifioiden.
2000-luvun alkuvuosina valokuva, video ja näiden sovellukset ovat olleet välineinä silmiinpistävästi esillä – samalla kun taiteen kokija ihmettelee ja kyselee sisällön perään. Usein taiteen kokija lähtee taidenäyttelystä hajanaisemmin ajatuksin kuin sinne mennessään. Taide kyllä esittelee moneen suuntaan ja arvoon säkenöiviä ideoita, teemoja ja kysymyksiä, mutta jättää katsojansa hämmennyksen valtaan. Olisiko aika taiteelle, joka hoitaisi ihmistä hengellisesti? Millaista sellainen taide olisi?
Ortodokseilla ikonit ovat olleet jo lähes 2000 vuotta kuvia, joiden välityksellä tavoitetaan rukouksessa yhteys Pyhään. Omassa taiteessani minua kiinnostaa pyrkiä luomaan teoksia (kuva, musiikki), joihin sitoutuisi Jumalan henkeä. Näin toimiessaan työni eivät olisi ensisijaiselta merkitykseltään (mahdollisesti) taidokkaita tai hämmentäviä narsistisia artefakteja vaan Jumalan rakkautta välittäviä mediumeja. Useimmissa lauluissani uskon näin olevankin. Minulle laulujen tekeminen on parhaimmillaan on rukousta elikä yhteyttä Jumalan kanssa. Samaan haluan pyrkiä kuvataiteessanikin.
Vaikka omassa taiteilijuudessani liputan kristillisten arvojen perään, annan oppilaideni valita oman näkökulmansa ja arvonsa. On selvää, että ajatteluni ja arvoni suodattuvat oppilaisiini pieninä siemeninä ja saavat kussakin yksilössä persoonallisen kasvunsa.
Taiteilijana ja opettajana saan vaikutteita taidehistoriasta, kulttuurihistoriasta, nykytaiteesta sekä päivittäisistä tapahtumista. Opetan ja kannustan oppilaitani inspiroitumaan eri aikakausien taiteesta ja tyyleistä. Korostan aina, että vaikutteita kannattaa ottaa, muttei kannata kopioida! Vaikutteet omaan persoonaan suodatettuna synnyttävät luovaa ja mielenkiintoista taidetta. Edustan oppimiskäsitykseltäni siis konstruktivismia.
Tehdäänkö peruskoulun yläasteen ja lukion kuvataiteen tunneilla sitten taidetta? Entä yliopistossa perustutkintojaan suorittavien kulttuurialan opiskelijoiden parissa. Tutkimatta asiaa sen laajemmin voin esitellä muutamia omien oppilaideni, ohjauksessani tekemiä töitä. Osoitteisiin www.suhteenipori.blogspot.com ja www.oppilastoita.blogspot.com olen koonnut töitä, joista
monet mielestäni täyttävät nykytaiteen kriteerit. Toki paljon koulumaailmassa tehdään luonnoksia, jotka ovat vasta johdatusta taiteilijuuteen ja kestävään taiteeseen.
Tällä hetkellä tunnen olevani vahvempi opettajuudessani kuin oman taiteeni tekemisessä. Opettajuuteni vahvuuksia ovat kurssisuunnitteluni innovatiivisuus ja joustavuus sekä oppilaideni innostaminen, kannustaminen ja motivoiminen. Oman taiteilijuuteni vahvistamisen suurimmaksi esteeksi näen tällä hetkellä ajan puutteen. Kuvataiteen perusopintoni onneksi pakottavat minua varaamaan myös omaan ilmaisuuni aikaa. Ajattelen, että olisi optimaalinen tilanne, jos ehtisi aina tehdä itse myös sitä taiteen osa-aluetta, jota opettaa. Nyt oma tekeminen tulee hiukan opetuksen jälkeen, jos sittenkään. Olen usein miettinyt, että oma opettajana jaksamisen perusta on melko itsekäs omista tarpeista, taiteilijuudesta, henkisestä ja hengellisestä tasapainosta sekä omasta ajasta kiinni pitäminen.