KANNATTELEVAT SANAT terapia koulutus työnohjaus
PALVELUT YKSITYISILLE
Ajankohtaista
Henkilökuvat & Yhteystiedot
Linkit ja Blogit
Kasvuryhmät
Artikkelit ja julkaisut
Laatu
Kirjallisuusterapia
Kirjallisuusterapia yksilötyöskentelynä
Ajankohtaista:Tällä sivulla ilmoitetaan kaikista järjestettävistä koulutuksista ja ryhmistä, joihin voi ilmoittautua!Kirjallisuusterapian kasvuryhmä Turussa Kirjan talolssa syksyllä 2011 ja talvella 2012 Kirjallisuusterapeuttiset kasvuryhmät, ovat ryhmiä, joihin kaikki voivat osallistua. Kasvuryhmien tavoitteena on lisätä itsetuntemusta, edistää henkistä kasvua sekä reflektiokykyä kirjoittamisen avulla. Kasvuryhmiä on Suomessa järjestetty esimerkiksi kansalaisopistoissa. Kasvuryhmät perustuvat vuorovaikutuksellisen kirjallisuusterapian käytäntöihin. Kasvuryhmässä (developement group) käsitellään tunteita ja pohditaan omaa elämää, lapsuutta ja ihmissuhteita. Kiireessä ja kehityksessä on hyvä pysähtyä, lukea ja kirjoittaa sekä sitä kautta löytää itsestään erilaisia tiloja ja sävyjä. Kirjoittamisen on myös tutkittu vähentävän stressiä. Kasvuryhmissä käytetään kirjallisuusterapeuttisia harjoitteita kuten dialogista kirjoittamista, vuoropuheluja, uusiorunoja sekä elämäntarinallisia harjoitteita. Kasvuryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa Turussa Kirjan talossa iltaisin, tarkemmat päivät sovitaan myöhemmin. Kokoontumisia on yhteensä 10 ja ryhmä kestää lokakuun lopusta huhtikuun alkuun. Ryhmään otetaan 4-8 henkilöä. Ryhmän hinta on 260€ / hlö (sis. alv.) osallistuminen laskutetaan ensimmäisen kerran yhteydessä.Ryhmän vetäjänä toimii kirjallisuusterapeutti ja kirjailija Jussi SutinenLisätietoa kirjallisuusterapiasta ja kasvuryhmistäwww.kannattelevatsanat.fi Sitovat ilmoittautumiset ryhmään Kirjan talolle.toimisto_kirjantalo.org / 044/5527737"Elämä koostuu tarinoista. Tarinat mielikuvista, jotka auttavat selviytymään. Tunteet ovat myös aina ilmaistavissa kielen avulla. Ihminen elää kielestä. Kieli syntyy lauseista ja lauseet sanoista. Joskus oikeat sanat voivat kannatella ja auttaa eteenpäin työelämässä, omassa hoidossa tai perheen kuntoutuksessa. Jussi Sutisen perustama tmi KS-KannattelevatSanat tarjoaa työnohjauksen, terapian ja koulutuksen eri muotoja yksilöille sekä yhteisöille ja pyrkii kehittämään tietoa, uusia kirjallisia välineitä ja keinoja rikastuttamaan niin hoitotyönkäytäntöjä kuin ihmisen omia selviytymiskeinoja. KannattelevatSanat on keskittynyt erityisesti kirjallisuusterapian käyttöön sosiaali- ja terveysalalla, koulutukseen, kuntoutukseen, terapiaan ja työnohjaukseen."
Kirjallisuusterapiaryhmät
Kirjoittamisen ohjaus
YHTEISÖILLE JA YKSIKÖILLE
Työryhmiä voimavaraistavat ja työtä ohjaavat kirjallisuusterapiaryhmät
Kirjallisuusterapia yksilötyöskentelynä lastensuojelussa
Nuorten kirjallisuusterapiaryhmät
Lasten satuterapiaryhmät
Muut kirjallisuusterapiaryhmät
Kirjallisuusterapia lastensuojelussa
Self Story - Elämäntarinamenetelmä
KOULUTUKSET JA KONSULTAATIOT
Kirjallisuusterapia
Kirjallisuusterapeuttiset välineetasiakastyössä
Lastensuojelukoulutukset
Oppilaitokset & kansalaisopistot
ETUSIVU
kasvuryhmat
kterapia yksiltyskentelyn
kterapiaryhmat
kirjoittamisen ohjausta
tyoryhmia voimavaraistavat
yksilotyoskentely
nuorten kterapiaryhmat
lasten satuterapia
muut kterapiaryhmat
kterapia lastensuojelussa
self story
KTERAPIA
kterapian valineet
lastensuojelukoulutukset
oppilaitokset
YHTEYSTIEDOT
LINKIT
JULKAISUT
LAATU